Sykloidi

LiEKe yllättää ja järjestää leffaillan jo ennen vuoden ensimmäiseksi määriteltyä leffailtaa (Ghibli-ilta on la 11.2.)

Pysytään silti Japani-teemassa. Kurosawa on merkittävin japanilainen ohjaaja, joka myös käsikirjoitti useimmat elokuvansa. Samurai-leffat ovat niistä kuuluisimpia. Illan aikana esitetään niistä tärkeimmät lukuun ottamatta Seitsemää samuraita, sillä aika loppuu kesken ja se leffa on monelle entuudestaan tuttu.

Leffat ja esitysajat Matlu-Klusterin kerhohuoneessa:

* Klo 14:30 – 16:15 Seittien Linna. Shakespearen Macbeth-näytelmän sovitus.
* Klo 16:30 – 18:00 Rashomon – Paholaisen portti. Roisto raiskaa naisen ja murhaa tämän puolison. Siltä ainakin vaikuttaa. Katsojan päätettäväksi jää, että miten kaikki menikään. Leffa teki Kurosawan kuuluisaksi Japanin ulkopuolella. Sai Venetsian elokuvajuhlien Kultaisen leijonan ja parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon.
* Klo 18:15 – 20:00 Yojimbo – Onnensoturi. Sergio Leone kopioi elokuvan Kourallinen dollareita leffaksi.
* Klo 20:15 – 21:45 Sanjuro – Samuraimiekka. Jatkoa Yojimbolle. Elokuvassa on toimintaa ja huumoria, ja se on vähemmän synkkä kuin edeltäjänsä.

Ensimmäisen elokuvan vaihtoehtona (katsojat saavat päättää) on Kätketty linnake. Elokuva vaikutti suuresti George Lucasin Tähtien sodan henkilöhahmojen kehittämiseen ja filmatisointiin. Mikäli Kätketty näytetään Seittien linnan sijasta, loppujen leffojen aloitusajat siirtyvät puoli tuntia eteenpäin.

Elokuvissa veri ja sake virtaavat mustavalkoisina, mutta paikoitellen esitetty raju väkivalta ei kuitenkaan ole nykyleffojen brutaaliutta, pikemminkin tyyliteltyä. Suomenkielinen tekstitys on kaikissa leffoissa.

Artikkelin kuva latautuu sivulta http://www.the-fanboy-perspective.com/uploads/1/7/3/8/17382151/6143730_orig.jpg

Nyt on Neljäs Mad Max -elokuva ollut riittävän pitkään elokuvateattereissa, jotta voin kirjoittaa tämän arvostelun ilman, että kukaan jättää katsomatta kyseisen leffan arvosteluni vuoksi. Milan Kunderan määritelmä kitschistä paskan kieltämisenä sopii vallan mainiosti uusimpaan Mad Max -leffaan. Tällaista siitä ei pitänyt tulla, mutta World Trade Center -isku ja muut hankaluudet saivat aikaan, että suunnitellun neljännen Mad Maxin filmaaminen viivästyi 25 vuotta, ja pääosan esittäjäkin vaihtui Mel Gibsonista Tom Hardyyn. Niinpä katsottavaksi saatiin elokuva, josta ohjaaja ja Mad Maxin luoja George Miller on salaperäisesti sanonut, ettei pidä jatko-osien tekemisestä, vaan elokuvat ovat itsenäisiä Mad Max -genrensä sisällä. Fury Road sopii ajallisesti ensimmäisen Mad Max -elokuvan jälkeiseen aikaan, mutta ei kahteen muuhun Mel Gibsonin näyttelemään Mad Max -elokuvaan.

Ensimmäinen Mad Max -elokuva (Mad Max 1979) on todennäköisesti suurelle yleisölle ainakin Suomessa tuntemattomampi, sillä sen tv-ensi-ilta oli vasta tänä vuonna riidallisista tv-esitysoikeuksista johtuen. Kyseisessä leffassa Max Rockatansky on maantiepoliisi, jolla on vaimo ja lapsi yms. eli kohtuullisen normaali elämä, vaikkakin yhteiskunta alkaa hiljalleen hajoamaan. Ennen Blair Witch Projectia (1999) Mad Max -elokuva oli maailman tuottoisin suhteessa kengännauhabudjettiinsa 400 000 dollariin tuottaen n. 100 miljoonaa dollaria. Suosittelen katsomaan elokuvan, niin silloin ymmärtää, miksi näin on. Kakkososaa, Asfalttisoturia (1981) ei varsinaisesti kakkososana mainostettu, vaikka elokuvassa on alussa lyhyitä takaumia ensimmäisestä elokuvasta. Asfalttisoturi aloitti kuitenkin elokuvien dystopia-genren, jossa taistellaan polttoaineesta kaahaten autiomaassa. Ydinsodasta säteilyineen puhutaan vasta kolmannessa Mad Max – ukkosmyrsky (1985) -elokuvassa.

Väitän Fury Roadia paskan kieltämiseksi eli kitschiksi. Oletan, että alkuperäisenä ajatuksena oli tehdä jatko-osa Mad Max – ukkosmyrskylle. Tuotantoyhtiö toimistoineen oli olemassa Australiassa ja kuvauksia suunniteltu Afrikkaan jne. mutta sitten WTC 9/11 jälkiseurauksineen sotki asiat vuosiksi. Koska Mel Gibsonia ei lopulta saatu enää pääosaan, niin jotain alkuperäistä jäljittelevää eli kitschiä piti saada elokuvaan, jotta yleisö kiinnostuisi ja muistaisi Asfalttisoturin. Alkuperäinen Maxin Main Force Patrol -poliisinahkatakki saatiin Tom Hardyn päälle, mutta ongelmalliseksi muodostui se, että Mad Maxin tavaramerkki musta Ford Falcon Coupe XB GT vm. 1973 (Black Interceptor, Pursuit Special, Black on Black, Last V8, rakkaalla lapsella on monta nimeä) rytättiin ja räjäytettiin Asfalttisoturissa vuonna 1981. Ei kylläkään oikeasti kyseistä autoa vaan näköiskappale. Sopimatonta olisi tuoda museosta musta Interceptor neljänteen elokuvaan ja esittää elokuvan olevan ajallisesti kolmannen elokuvan jälkeiseen aikaan sijoittuva. Vaihtoehtona oli, että Fury Road sijoittuisi trilogian ensimmäisen ja toisen elokuvan väliin. Musta Interceptor kuitenkin rytätään heti ensi minuuteilla Fury Roadissa ja siitä rakennetaan jonkinlainen kiillotettu metallinhopeinen maastohirviöauto, jolla Max ei sitten enää aja. Lisäksi Fury Roadin lopuksi Interceptor lytätään melkoisen totaalisesti. Tarkoituksenahan oli saada Asfalttisoturin tapaan Max ajamaan rekkaa, jota jahdataan. Kitschiä, kitschiä, kitschiä.

Jos Fury Road sijoittuisi ensimmäisen Mad Maxin ja Asfalttisoturin väliin, niin miten asfalttisoturiin Max sai ehjän mustan Interceptorin? Entä kuka on se pikku tyttö, joka kummittelee Maxille Fury Roadissa? Hänhän menetti pienen pojan vaimonsa kera ensimmäisessä elokuvassa. Fury Roadin ajallinen sijoittuminen selitetään niin, että George Miller on sanonut ”Elokuvilla ei ole tiukkaa kronologiaa. Se on kuin yksi episodi Mad Maxin elämässä. En ole koskaan kirjoittanut käsikirjoituksia kronologiseen järjestykseen.” Tällaiseen ratkaisuun on päädytty voiton maksimoimiseksi. Kolmas elokuva Mad Max – ukkosmyrsky koettiin liian Hollywoodmaiseksi, vaikka se oli kuvattu Australiassa. Siinä leffassa kaahaaminen oli vähäisemmässä osassa. Henkilöhahmot olivat enemmän esillä, ja elokuva oli muutoinkin draamamaisempi. Fury Road on Asfalttisoturin pitkitetty rekan jahtaamiselokuva. Vanhojen Mad Max -fanien olisi parempi kelata leffan alun jälkeen ajokohtausten alkuun ja unohtaa kaikki muu, eikä ainakaan katsoa kummalla puolella ratti on autoissa tai etsiä muita aussimaisuuksia, sillä niitä ei ole.

Ajokohtauksien osalta kunnioitettavaa Fury Roadissa on, että CGI-tehosteita on käytetty säästeliäästi ja luotettu perinteiseen stunttiajamiseen. Ongelmallista vain on, ettei siltä näytä. Kävin katsomassa 3D-version, mikä saattaa osittain selittää vaikutelmaa. 3D-tekniikka ei vaikuta vieläkään olevan riittävän kehittynyttä, tai sitten se ei vain sovi silmilleni. Rekan jahtausta ja autojen ryttäystä riittää meno-/paluumatkan verran eli kaikkea sitä on reilusti enemmän ja nopeammin kuin Asfalttisoturissa. Tilanteiden kehittely ja tyylikkyys onkin sitten unohdettu melkein kokonaan. Minun tuli vanhan Asfalttisoturin tai ensimmäisen Mad Max -leffan realistisia autostuntteja ikävä.

Huumori on myös hukattu Fury Roadista, jollei sellaiseksi lasketa kitaristia, jonka tehtävänä on isoilla kaiuttimilla varustetun maastokuorma-auton, Tatran, katolla soittaa ts. pitää helvetillistä mökää takaa-ajon aikana sähkökitaralla ja suihkuttaa liekkejä ympäriinsä. Myöskään mitään eläimiä ei enää Maxilla ole seurana. Ensimmäisessä leffassa Max osti vaimonsa Jessien kanssa koiranpennun. Asfalttisoturissa Maxilla oli seuranaan Australialle tyypillinen sekarotuinen piski, joka ammuttiin mustan Interceptorin romuttumisen jälkeen. Mad Max – ukkosmyrskyssä Maxin seurana oli marakatti, joka leffan lopuksi lensi Sidneyn tuhoutuneeseen kaupunkiin jättäen Maxin autiomaahan. Tom Hardy ei ilmeisesti tule toimeen eläínten kanssa tai sitten eläin olisi ollut liian laskelmoitua koeyleisön kosiskelua.

2000-luvulle Fury Road on tuonut Mad Maxin sillä, että nyt nainenkin pääsee äijäilemään rekan ja aseiden kanssa. Charlize Theronin Furiosa-hahmo varastaa Maxilta pääosan Fury Roadissa. Naisen vahvaa roolia on mainostettu tasa-arvoisuudellaan yms. mutta kumma kyllä Charlize Theron esittää varsin maskuliinista henkilöä. Tasa-arvoista rytistelyä löytyy enemmän esim. Tank Girl (1995) -leffasta, jossa myös rymistellään automaassa veden vuoksi. Fury Roadissa muuten taistellaan polttoaineen sijasta vedestä toisin kuin Asfalttisoturissa.

Fury Roadiin on saatu pääpahikseksi, Immortal Joeksi, ensimmäisen Mad Maxin päärikollinen moottoripyöräjengin johtaja Toecutter eli näyttelijä Hugh Keays-Byrne. Hän on yhdeksän vuotta vanhempi kuin Mel Gibson, mutta ehkä polttaa vähemmän ja jaksoi siksi mennä Afrikkaan kuvauksiin. Immortal Joe on hengitysmaskilla naamioitunut, joten häntä ei hevin tunnista Toecutteriksi. Internetistä kaivamani perusteella, ilmestymässä on Mad Max -sarjakuvia, jotka selittäisivät, että kyseessä on kuitenkin sama henkilö. Tämä siitä huolimatta, että ensimmäisessä elokuvassa Toecutter ajoi päin rekkaa, kun Mad Max jahtasi häntä Interceptorillaan. Sarjakuvissa myös ilmeisesti selitellään kaikenlaista kuten, että Max rakensi Interceptorinsa uudelleen Fury Roadin tuunausten ja ryttäysten jälkeen.

Tulossa on ainakin vielä yksi elokuva Mad Max: The Wasteland. Mahdollisesti jopa neljä uutta elokuvaa Mad Max -maailmasta. Nähtäväksi jää, että ovatko ne esiosia vai mitä? Toivon vain, että niissä maltetaan jättää rahastuskitsch pois kuten Fury Roadin Maxin hiustenleikkuu, joka oli kopioitu Mad Max – ukkosmyrskystä. Fury Road on täynnä trilogiasta kopioituja kohtauksia ja hahmoja jne. jotka oli Fury Roadiin laitettu Mad Max -faneille ”pääsiäismuniksi”.

Olen nähnyt Asfalttisoturin (1981) ennen ensimmäistä Mad Maxiä (1979) ja silti pidän sarjan ensimmäistä elokuvaa parhaimpana, edelleen. Mad Max: Fury Roadia pitäisi käsitellä elokuvasarjasta irrallisena leffana, mutta koska leffan nimessä ensimmäisenä on ”Mad Max”, niin eihän niin voi tehdä. Jos haluaa nähdä elokuvan, jossa on taidokasta takaa-ajoa ja ajon aikaista taistelua Mad Max -tyyliin, niin Fury Road on silloin oikea valinta. Ei vain pidä odottaa Fury Roadin sopivan aiempaan trilogiaan.

Ilmo Teikari
Sykloidin toimittaja ja LiEKe-vastaava (ps. LiEKe esittänee syksyllä Mad Max -trilogian)

Kuvat http://www.madmaxmovie.com/gallery.php
Viimeinen kuva, kuvakaappaus Mad Max (1979) elokuvan DVD:stä