Tiistai 24. helmikuuta oli pyhä päivä minulle. Olin ympyröinyt sen kalenteristani jo viikkoja aikaisemmin ja kun se vihdoin koitti, olin jännityksestä kankeana. Noh, olisin varmaan ollut kankeana muutenkin, olihan kyseessä kuitenkin Limeksen 50 Shades of Grey -leffaexcu!
Nuoren ja kokemattoman opiskelijan silmin kyseessä oleva elokuva oli vaikuttanut median perusteella hieman ahdistavalta sekä luotaantyöntävältä ja mietinkin, miten tällaisesta aiheesta oli yhtäkkiä tullut niin mainstreamia. Tiedonjanoisena nuorena miehenä olin kuitenkin ollut kaukaa viisas ja lukenut kirjasarjan ensimmäisen teoksen 200 ensimmäistä sivua.
Elokuva alkoi, varhaisteini-ikäisten tyttöjen hihityksen säestämänä, täysin identtisesti kuin kirja ja suurin osa päähenkilöiden quoteista olikin kiusallisen tarkkoja kopioita kirjan alkusivuilta. Alku oli myös mielestäni hieman liian pitkäksi venytetty, joka ehkä jollain tapaa lisäsi jännitystä kirjaa lukemattomille mutta pitkästytti meitä muita. Tässä kohtaa tuli selväksi, että elokuva oli suunnattu suurille massoille ja pelkistetty miellyttämään mahdollisimman montaa jättäen turhat yksityiskohdat täysin pois.
Päästessämme varsinaiseen toimintaan noin elokuvan puolivälissä koko yleisö pidätti hengitystään ja selvästi vaihtoi asennoitumistaan elokuvaan; alun hihitys oli poissa ja vakavoituminen otti paikkansa. Mahdollisen kiusallisuuden suhteen näyttelijöillä vaikutti olevan kemiat kohdallaan puolin ja toisin eikä seksikohtauksissa ollut sitä potentiaalista häiritsevyyttä, mitä niin kovasti odotin. Olin lukenut etukäteen lehtijutun, jossa kerrottiin leffassa olevan seksiä noin 25 minuuttia eli noin viidesosan verran koko elokuvan kestosta. No, tämähän on juuri näitä faktoja, joilla markkinointi pyörii ja katsojaluvut huomioon ottaen tämä on selvästi toiminut. Monet olivat selvästi tulleet katsomaan elokuvaa tiukasti lehtijutut mielessään, sillä aina uuden, ns. ”50 Shades of Greymäisen” kohtauksen tullessa salissa kuului intohimoista supattelua. Tämä on valitettavaa, mutta ymmärrän myös elokuvan tavoitteen: luoda hypeä ympärilleen ja saada siten massat liikkeelle. Täten tuottajatiimi onnistui juuri tavoitteessaan ja elokuvasta tuli ”kassamagneetti” lehdistön termein. Paljon mediassa kritisoitu miespääosan valinta herätti minussakin tunteita, ainakin jos on kyse henkilön charmikkuudesta/aikuisuudesta kirjan odotuksiin verrattuna. Tämä ei kuitenkaan näyttänyt muita katsojia häiritsevän, ainakaan huokailuista päätellen.
Haluan tässä vaiheessa korostaa, että olen käynyt kahdessa eri näytöksessä kyseisen elokuvan tiimoilta ja vastoin odotuksia suurin osa katsojista on kuin onkin hyvin nuoria naisia suurissa porukoissa. Miehiä on erittäin vähän, mutta onneksi kummassakin näytöksessä on ollut kiitettävä osa keski-iän jo ylittäneitä katsojia. Juonesta ja elokuvan rakenteesta vielä varoituksen sana; monet juonen kannalta olennaiset kohdat, kuten päähenkilöiden kahdenkeskiset keskustelut olivat hyvin detaljoidusti kuvattuja ja siten elokuvan yleistahti oli melko hidas. Tästä saattaa aiheutua että, vaikka kesto on vaan puolitoista tuntia, voi katsojasta tuntua kuin teatterissa olisi ollut useamman tunnin. Tähän mukavan lisänsä antoi kömpelö dialogi sekä lässähtävä loppu, josta ei sen enempää paljastusten välttämiseksi.
Pientä huomiota ansaitsee myös vireillä oleva tasa-arvokeskustelu elokuvan kohdalla. Asetelmahan on hyvin vanhanaikainen: rikas, vanhempi mies, jonka mukaan mennään sekä nuori, kokematon nainen. Tämän asetelman murtumisen odotus asetti ainakin itselleni suuren motivaation lukea kirjaa eteenpäin ja lopulta kun tätä ei tapahtunutkaan, olin yllättyneen lisäksi erittäin pettynyt. Kuva, jota kyseisestä teoksesta mediassa välitetään on usein hyvin keskittynyt etenkin naisen asemaan. Monet julkisuuden naiset ovat toitottaneet omaa vapautumistaan sekä itsensä löytämistä elokuvan teemoja sivuten. Kuitenkin, on suuressa ristiriidassa pitää teosta/elokuvaa oodina naisten vapautumiselle koska koko ajan naisen yläpuolella on mies, joka määrää tahdin ja hänen mukaan mennään. Täten ihmettelenkin suuresti tätä mediahuomion suuntaa, minkä teos on saanut.
Loppujen lopuksi, älkää masentuko tästä itseään etsivän opiskelijan pohdinnasta vaan menkää teatteriin avoimin mielin! Korostan vielä, että kyseessä on elokuva, joka ehdottomasti kannattaa mennä katsomaan. Ei sen takia, että kyseessä olisi jotain taiteellista, erikoista tai uutta vaan siksi, että tietäisi mistä muut puhuvat. Nimittäin, juttelu, ei keskustelu, on se mitä tämän aiheen timoilta riittää.